Palautetta koulutuksista, valmennuksista ja luennoista:
"Todella inspiroiva ja paljon hyviä vinkkejä sai mukaan, kiitos Marjolle :)" "Marjon osuus oli erittäin inspiroiva." "Hyvä ja eläväinen persoona." "Todella paljon tuli hyödyllistä tietoa jota voin soveltaa työssäni." "Osasi puhua tosi kiinnostavasti, ei ollut lainkaan väsyttävää. Ihana iloinen persoona!" "Mukaansatempaava ja mielenkiintoinen kokonaisuus, ihanaa kun oli aikaa keskustelulle ja oli matala kynnys osallistua." "Taas hyvä ulosanti, pirteän oloinen ja asiansa osaava" "Todella inspiroiva kouluttaja eikä tylsää hetkeä tullut. Pysyi kyllä hereillä lounaankin jälkeen :) kaunis kiitos." "Kunkin koulutuskerran sisältö oli riittävän kokoinen, eikä ollut liikaa asiaa. Tosin tehtävät haastoivat ajattelemaan laajemminkin kuin aikaa oli varattu. Näitä juttuja on tullut harjoiteltua aikaisemminkin, mutta kertaus on aina hyväksi. Lisäksi kouluttajalla oli mukavan inhimillinen ote meihin ja asiat tuntuivat helpolta, vaikka eivät niitä oikeasti aina ole. " "Miellyttävä kouluttaja kaikin puolin! Olisin voinut kuunnella vaikka koko päivän. Osallistava tapa oli näin etänä tosi kiva. Vaikea keksiä kehitettävää." "Kiitos, koulutukset olivat oikein onnistuneita näin <3 ! " "Kouluttaja oli rakentanut hyvän kolmen kerran kokonaisuuden, joka toimi hienosti etätoteutuksena ja silti tuntui, että olemme yhdessä asioita pohtimassa. Sopivan vuorovaikutteista ja "kotitehtävät" myös hyviä. Työyhteisönä meille tosi tärkeää muistuttelua ja pohdintaa. "Oikein onnistunut koulutuskokonaisuus! Lämmin kiitos. Tämä on meidän organisaatiolle tärkeää asiaa. Koulutukset olivat sopivan mittaisia ja aihekokonaisuudet hyvin suunniteltuja. Itse olisin toivonut vielä neljättä koulutuskertaa ja lisää syvempää perehtymistä ajankäyttöön ja lisää vinkkejä hallinnan tunteen saavuttamiseen omasta työstä. Tai ohjeistusta siihen, miten voi fiksusti huomauttaa tiimille/esimiehelle, että nyt ei kapasiteetti riitä." ”Kiva, rento, elämänmyönteinen ”luennoitsija.” “Lämmin tunnelma, Marjo oli sekä rehevän rehellinen että pehmeän kannustava.” ”Ihana ja energinen! Selkeä rakenne päivällä ja rennon letkeä fiilis! Tykkäsin kovasti.” ”Mahtavan positiivinen energia ja iloinen, rento, tasapainoinen ulosanti.” ”Kiitos. Marjo on hyvä! Hän sopii nimenomaan tällaiseen tekemiseen hyvin ja jaksaa innostua ihmisten tukemisesta ja auttaa eteenpäin.” ”Marjo on ihana ja asiansa osaava. Oma omistautuminen, kiinnostus ja kokemus kuuluivat läpi.” “Olet ihanan nauravainen ja positiivinen että samassa tilassa ollessa tarttuvat myös muihin, tuntui siltä että koko tiimi oli huomattavasti rennompi ja positiivisempi loppupäivän.” “Marjo oli todella innostava ja energinen. Esiintyminen oli luontevaa ja hän varmisti että on paljon vuorovaikutusta yleisön kanssa ja sai porukan mukaan.” “Marjo oli ihanan aito ja aurinkoinen persoona, joka tarttui myös minuun. Parasta oli oppia uusia keinoja vähentää stressiä ja rauhoittua vaikean asiakkaan jälkeen. Otan huomioon erilaiset asiakkaat. Se antoi uutta intoa työhön ja sain uusia vinkkejä tekemiseen. Asenne ratkaisee aina.” ”Tällaiset lisää motivaatiota töissä olemiseen sekä kannustaa olemaan muille se paras mahdollinen työkaveri. Oman itsensä kuuntelu ja huolehtiminen on tärkeää ihan töistä tai elämäntilanteesta riippumatta.” ”Asia oli todella mielenkiintoista ja “silmiä avaavaa”. Tarvitsemme kotona ja täällä töissä juuri voimavaroja ollaksemme “siedettäviä” läheisille sekä ollaksemme itseemme tyytyväisiä -> se heijastuu kaikkeen! Nykypäivänä elämä on kiireistä ja stressaavaa, joten kaikki keinot vähentää huonoa työilmapiiriä ja parantaa kaikkien vointia on hyväksi sekä työnantajalle että työntekijöille. Tässä työssä kohtaa välillä vaikeita asiakastilanteita ja kiirettäkin usein on, joten on hienoa kun tällaisia käydään läpi ja tällaisista koko tiimi saa aivan uutta energiaa.” ”Oman itsensä tunteminen stressin helpotuksen avulla. Vinkkien vieminen hyötykäyttöön myös työn ulkopuolelle. Liian vähän on tähän asti käsitelty / itse tullut kiinnitettyä huomiota omaan hyvinvointiin ja työpaineiden käsittelyyn. Saimme antaa muille tiimiläisille positiivista palautetta ja kuulla myös omista hyvistä puolistamme. Käsitellyt asiat antoi eväitä jaksamiseen arjessa ja työelämässä. Lisäksi koin asioiden vaikuttavan positiivisesti tiimihenkeen.” ”Sain erilaista näkökulmaa ihmisten käyttäytymiseen. Ihmisten erilaisuus on vahvuus ja erilaisuuden tiedostaminen ja ymmärtäminen auttaa kanssakäymisessä kaikin tavoin. On tärkeä ymmärtää, että vaikka olemme erilaisia, olemme kaikki tärkeitä ja hyviä juuri sellaisena kuin olemme. Harvoin tulee ajateltua, miten pienillä teoilla voi parantaa omaa ja ympäröivien ihmisten elämänlaatua.” |
Palautetta Muutosturvavalmennuksesta:
"Valmentajani toi omaan tilanteeseen juuri sitä mitä tarvitsin; empatiaa ja kannustusta kuuntelemaan sydämen ääntä. Sain lisäksi valtavan määrän positiivista energiaa (Marjo on kuin aurinko!) ja luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyy eikä pitkään jatkuva työttömyys tule olemaan omalla kohdalla ongelma. Lisäksi sain tosi hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä työnhakuun ja verkostoitumiseen. Iso kiitos lämpimistä kohtaamisista!" "Marjon kanssa oli helppo puhua ja hän ymmärsi hyvin tilanteeni. Olimme ns. samalla aaltopituudella. Marjo on mahtava ja mukava ihminen. Sain häneltä hyviä neuvoja ja vinkkejä. Kiitos! :)" "Sain itse toivomani ja pyytämäni valmentajan, Marjon. Itse näin todella tärkeäksi sen että valmentajani on suht samanikäinen kuin itse olen. Meille molemmille ehtinyt kertyä vuosien varrella kokemusta erilaisista asioita - elämä ei aina ole niin suoraviivaista ja selkeää. Marjolle iso ja lämmin kiitos kaikesta - neuvoista, mukanaelämisestä, joustavuudesta, ilta-ajoista, ymmärryksestä, samanhenkisyydestä jne. Huippua!" "Iso kiitos Marjolle ohjauksesta ja kannustuksesta, avusta oman polun löytämiseen 60+ vuotiaalle vielä työelämään haluavalle henkilölle. Koulutuspaikka järjestyi, samoin työssäoppimispaikka vaikka alkuun en oikein uskonut ikäni puolesta sellaista tapahtuvan. Olen luvannut kertoa Marjolle kuulumisia matkan varrelta." "Marjo on huippu valmentaja ja omassa tilanteessani, jossa työkuviot vaihtuivat yllättäen vauhdilla, Marjo osasi ihanasti ja ammattitaitoisesti auttaa ajatusten myllerryksessä. Sain paljon tukea ja apua muutosten tulvassa ja hyviä pohdinnan aiheita jokaisella tapaamisella." "Marjo oli aivan mahtava!!! Ihana ja ymmärtäväinen! 😊" "Parasta oli että sai henkilökohtaista valmennusta, ja oli mahtava että sai käsitellä ja puhua itselle ajankohtaisista aiheista. Saimme Marjon kanssa käytyä paljon läpi, CV-eistä video hakemuksiin ja haastattelutilanteisiin. Marjo on todella hyvä ihmistuntija ja heti ensimmäisen kerran jälkeen hän oivalsi millainen ihminen minä olen. Sain valmennuksesta myös paljon positiivista kannustusta työnhakuun, joka on myös tärkeää stressaavassa muutostilanteessa. Kiitos Marjolle!" "Alkukartoituksen jälkeen Marjolla oli selkeä kuva siitä, mitä meidän kannattaa käydä läpi. Muutimme aikataulua ja aiheita tarvittaessa ja sain arvokasta palautetta, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Muutosvalmmennuksen jälkeen LinkedIn profiili on valmis, cv päivitetty ja olen saanut palautetta myös hakemuksista." "Hyvää oli, että pystyi itse vaikuttamaan valmennuksen aikatauluun ja sisältöön. Sai apua CV:n tekoon" "Ensinnäkin kiitos kaikesta avusta. Mulle on jäänyt tosi hyvä fiilis meidän sparrausten jälkeen." Palautetta työnohjauksesta:
"Marjo on on ihana, lämmin persoona, joka saa meidän työporukkamme rentoutumaan ja puhumaan avoimesti haastavistakin asioista. Suuri kiitos, kun saamme olla "vähän hulluja" ja osaat esittää oikeita kysymyksiä. " "Kiitos avoimesta keskustelukulttuurin tukemisesta." "Työnohjauksessa keskustelu ollut hyvää ja avointa. Täyttää todella hyvin tarpeen. Hyvää yhteenvetoa ja palauttamista asian äärelle. Hyvää vetämistä kaikin puolin." "Työnohjaus on ollut antoisaa, jokainen on tullut kuulluksi." "Työnohjauksessa on saanut puhua itselle tärkeistä asioista ja kaikille ajatuksille on mahdollisuus." "Antaa mahdollisuuden kaikille tasapuolisesti puhua asioista, vie keskustelua eteenpäin tarvittaessa, ei jyrää omilla ajatuksillaan ja mielipiteillään. Hyvä valmentaja." "Työnohjaaja kuulee eriäviä mielipiteitä ja huomioi kaikkia. " "Asioiden kirkastamista, puheenvuorojen yhteenvetoa ja sanoittamista. Se on tärkeää!! Kiitos uskalluksesta kuunnella ja sanoittaa. Tekee hyvää tarkastella asioita yhdessä." "Työnohjaaja johdatti luomaan oikeita arjen käytännön helpottavia käytänteitä." "Ohjaaja toi omalla positiivisella asenteellaan positiivista asennetta itsellekin." "Työnohjauksessa avoin ilmapiiri kaikille esille nousseisiin asioihin." "Työnohjaaja kohteli kaikkia ja joka asiaa kunnioittavasti ja arvokkaasti, mikään asia ei ollut vähättelyn arvoinen. Pidin ohjaajan tavasta vetää työnohjausta." "Inspiroiva ohjaaja, antaa eri näkökulmia." "Työskentelyssä parasta on ollut huomata, että työnohjaus vaikuttaa omaan ajattelutapaan ja ryhmässä toimimiseen. Kiinnittää enemmän huomiota omaan toimintaan ja pyrkii parantamaan ilmapiiriä pienin teoin." "Pohdittu asioita ääneen, sekä tuotu omia mielipiteitä/ näkemystä asioista." |